Kateudesta vihreänä On tullut pelattua lukuisia kertoja Laajasalon urheilupuistossa, mutta yksi kerta on jäänyt unohtumattomasti mieleen.

Siitä on viitisen vuotta, kun serkkupoika pyysi minut mukaan nelosdivarijenginsä treeneihin. Olin tuohon aikaan ihan ok kunnossa ja pelasin Klubin lisäksi talvimaajoukkueessa. Kyseiset treenit olivat minulle kuitenkin liian kova pala.

Motiivi harjoituksiin menoon oli vapaa viikko liigasta ja halu nähdä serkkuni futisarkea. Menin paikalle löysin rantein, "vähän höntsäämään". Tuo olettamus oli kuitenkin harhaa. Porukan liiderinä toimi pelaaja-kakkosvalmentaja, jolla ei ollut selkeästi mitään kiinnostusta kuka olin tai missä olin pelannut. Hän selkeästi oletti minun tulleen näytille ja hakemaan paikkaa joukkueesta. Koutsi oli toista mieltä vapaudestani ottaa treenit öögalla tai edes hiventäkään iisimmin.

Poninhäntäinen alasarjajyrä oli kieltämättä kovassa kondiksessa ja piti huolen, että niin tulisivat olemaan myös hänen pelaajansa. Olin trialistina silmätikku ja kuulin kunniani jo heti alun syöttelyssä: "Kunnon syötöt hei! Ei mitään pikkuliruja!!" hän huusi. Futisverkkareihin pukeutunut liehulettiadonis oli kuitenkin vasta aloittanut.

Siirryimme kiertoharjoitukseen, jonka tavoitteena oli pelata laitaan, keskittää ja tehdä maali. Hikoilin entistä kovemmin, jotten ärsyttäisi käskyttäjääni ja yritin välttää virheitä. Silti sain tasaisesti ohjeita: "Seba huolella!" Hereillä Seba!"

Treenit muodostuivat koko ajan pelottavimmiksi, kunnes tilanne eskaloitui tukkajumalakoutsin otsasuonen räjäyttävään erheeseen. Eräs puolenvaihtoni sujahti rajan yli pitkäksi. Syöttö oli sinällään ok, mutta se oli pelattu eteen juoksulinjalle, kun vastaanottaja seisoi paikallaan. Pallon odottelija oli harmi kyllä pelaaja-koutsi itse. Miehen karjunta ja suusta lentänyt räkä oli eeppinen näky helsinkiläisen saaren pikkuhiljaa hiipuvassa ilta-auringossa. "JALKAAN SEBA, JALKAAN!! KUUNTELE!! JALKAAN!!" Herculeksen ja virtahevon punertava sekoitus ulvoi.

En tiennyt mitä tehdä, itkeä, nauraa vai ilmoittaa, että hyvä on minä lopetan jalkapallon. Etsin tukea serkustani, mutta hän vain katseli kengän kärkiään ivallinen hymy naamallaan. Nostin lopulta käteni ilmaan ja sopersin: "Sori, sori mun moka." Koutsi tuijotti minua edelleen murhanhimoisesti, eikä tuntunut edes kuunnelleen minua. Hän nosti vain kätensä ja viittoili pallon perään tarkoittaen, että seuraavaksi voin lähteä hakemaan kentältä karannutta palloa. Hetkellinen pakopaikka sopi minulle mainiosti, joten "nouda pallo" -komennus tuntui koirien etuoikeutetulta leikiltä.

Saavuin naapurikentälle huomatakseni, että siellä oli eri meininki. Kesäillassa, nurmen värisissä asuissa, joukkueellinen nuoria urheilijoita piti hauskaa. He olivat Laajasalon Palloseuran eli LPS:n pelureita. Pallo pyöri höynässä ympyrää, joka toinen kosketus pelattiin kantapäällä ja pallorallien keskeltä kuului remakkaa naurua. Käännyin kannoillani, laskin pääni alas ja otin pallon kainalooni. Niin, ja sillä hetkellä toivoin vain yhtä asiaa: kunpa voisin pelata LPS:ssä.

Lisää aiheesta
  1. Laajasalon Palloseuran pojat 02 kovalla tsempillä Helsinki Cupiin Laajasalon Palloseuran pojat 02 kovalla tsempillä Helsinki Cupiin Helsinki Cup on yksi Euroopan suurimpia jalkapalloturnauksia ja monen suomalaisen juniorijalkapalloilijan kesän kohokohta. Tuhannet pelaajat ja joukkueet useasta eri maasta kokoontuvat Helsinkiin ottamaan mittaa toisistaan. On mahtavaa nähdä nuore
Liittyvät tuotteet
Copyright © 2017 Pelikamat.net